Thursday, June 13, 2013

Sitruuna-mansikkakakku


 


Sitruuna-mansikkakakku


Pohja:
8 munan kakkupohja

Täyte:
2l mansikoita
5dl kermaa
200g sitruunarahkaa
0,5dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl sitruunamehua

Kostutus:
3dl sitruunamehua sokerilla makeutettuna

Koristelu:
5dl kermaa vatkattuna
mansikoita viipaloituna
valkosuklaata sulatettuna

1. Valmista kakkupohja. Leikkaa kakku kolmeen osaan.
2. Viipaloi mansikat.
3. Vaahdota kerma ja lisää siihen sitruunarahka, sokerit ja sitruunamehu.
4. Kostuta kakun alin kerros. Laita pohjan päälle puolet viipaloiduista mansikoista. Lisää puolet rahkatäytteestä.














5. Kokoa kakku ja kostuta myös ylin kerros.
6. Anna vetäytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
7. Vatkaa kerma kuorrutetta varten. Leikkaa mansikat viipaleiksi.
8. Koristele kakku mansikkaviipaleilla ja pursota päälle sulatettua valkosuklaata.
9. Pursota koristeet kakun reunoihin.

Rannerenkaita uusiokäyttöön

Löysin kaapista vanhoja rannerenkaita, joita en ole käyttänyt vuosiin. Väri ja muoto alkaa olla jo aikansa nähneet. Keksinkin idean tehdä rannerenkaista uuden veroisia. Päällystin renkaat Nappikikasta ostamallani (0,90e/m) helminauhalla ja puuvillalangalla. Näin sain mieluisan värisiä rannerenkaita, jotka ei taatusti talvellakaan ihoa vasten tunnu kylmiltä, toisin kuin alkuperäiset metalliset rannerenkaat.